Arkkitehtuuri
Kaupungintalo
Päätös uuden kunnantalon rakentamisesta tehtiin kunnan 100-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1973. Kunnantalon suunnittelusta järjestettiin arkkitehtikilpailu 1979. Voittaneen ehdotuksen pohjalta rakennuksen suunnitteli arkkitehtitoimisto NVV (Reijo Niskasaari, Kari Niskasaari, Ilpo Väisänen, Kaarlo Viljanen ja Jorma Öhman). Kaupungintalo valmistui 1984. Rakennuksen urakoi kiuruvetinen Rakennusliike T. Tuovinen. Kuntamuodon muuttuessa 1993 rakennus nimettiin kaupungintaloksi. Rakennus edusti ajankohtanaan uutta ”Oulun koulun” arkkitehtuuria, joka pyrki ilmentämään paikan henkeä ja perinnettä modernistisella muototulkinnalla. Rakennus koostuu kahdesta rakennusmassasta, joita yhdistää ylikulkusilta. Julkisivumateriaalina on punatiili, jota on elävöitetty rappauspinnoilla, laatoituksilla ja puusäleiköillä. Sisätila-arkkitehtuurin keskeinen osa on 2-kerroksinen aulatila, julkinen yleisötila, johon liittyvät kokous- ja kahviotilat. Sisätiloissa toistuvat punatiili- ja rappauspinnat sekä puusäleiköt katoissa. Aula- ja käytävätilojen lattioissa vaihtelevat laatoituskuviot.
Kulttuuritalo
Kiuruveden kulttuuritalon avajaisia vietettiin tammikuussa 2009. Arkkitehtisuunnittelun on toteuttanut Rakennussuunnittelutoimisto Nylund Oy ja akustiikkasuunnittelun Insinööritoimisto Akukon Oy. Kiuruveden kulttuuritalo on koko kaupungin yhteinen olohuone. Talon toiminnot rikastuttavat ihmisten elämää tarjoamalla monipuolista ja laadukasta kulttuuria. Kulttuuritalosta löytyy moniin eri tilaisuuksiin soveltuva Kiurusali, kirjasto, näyttely- ja kokoustiloja ja tilausravintola
Kirkot ja kappelit
Evankelis-luterilainen kirkko
Kiuruveden ensimmäinen kirkko vihittiin käyttöön 1768. Se jäi pieneksi, ja toinen, suurempi kirkko rakennettiin viereen 1852. Molemmat kirkot olivat puisia ristikirkkoja ja sijaitsivat vanhalla hautausmaalla. Toinen kirkko paloi 1937. Sankarivainajien muistomerkki ja hautausmaa sijaitsevat palaneen kirkon paikalla. Ristinmuotoisen kirkon kivijalka ympäröi 1939–40 ja 1941–44 isänmaan puolesta kaatuneiden hautoja, joita on 486. Nykyinen kirkko rakennettiin rovastin pappilan viereen. Kirkon suunnitteli arkkitehti Bertel Liljeqvist. Talvisota keskeytti työt, mutta niitä jatkettiin heti sodan päätyttyä. Piispa Eino Sormunen vihki kirkon käyttöön 25.5.1941. Kirkko on tyypiltään päätytornillinen pitkäkirkko. Tyypillisiä piirteitä Liljeqvistin tuotannolle ovat korkea harjakatto, vaaleiksi rapatut ulkoseinät, korkea tornin huippu ja pääoven korostaminen graniittisella portaalilla. Pääoven yläpuolella on kuvanveistäjä Johannes Haapasalon korkokuva. Kirkkosalissa on holvattu keskilaiva. Holvia kannattavat betonipylväät. Sivulaivojen tasakatoissa on maalauksia. Alttaritauluna on Uuno Eskolan mosaiikkityö ja kuoriosaa erottavassa triumfikaaressa on Antti Salmenlinnan kalkkimaalauksia. Urut uusittiin 1979. Kirkko peruskorjattiin 1990. Kirkon kellot ovat vanhasta tapulista: niissä on vuosiluvut 1765 ja 1873. (Kirkkokatu 8)
Pyhän Nikolaoksen kirkko
Pääosin Suistamon pitäjästä saapuneet Karjalan evakot perustivat vuonna 1949 Kiuruvedelle ortodoksisen seurakunnan. Vuonna 1951 seurakunta osti kirkoksi apteekkari Forsblomin 1910–20 -lukujen taitteessa rakennuttaman apteekkirakennuksen, jonka muutostyöt suunnitteli yliarkkitehti Selim Savonius. Kirkon vihki apulaispiispa Paavali 1957 ja se pyhitettiin Lyykian Myrran arkkipiispalle, pyhälle Nikolaokselle. Sisältä kirkko on basilikan muotoinen ja kolmilaivainen, joista keskimmäinen on korkein. Kirkko on kuuluisa seinämaalauk-sistaan, ja se on ensimmäisiä Suomen kirkoista, joissa seinä-maalausten teko käynnistettiin näin laajassa mittakaavassa. Ensimmäisen vaiheen 1982 maalasivat alttarissa pappi-seminaarilaisen Jyrki Pouta ja Jorma Heikkinen. Pääosan seinämaalauksista on tehnyt kirkkoherra isä Antero Petsalo apunaan ikonimaalausta harrastavia nuoria. Seinä-maalaukset on tehty ortodoksisen kirkon teologian ja ikoni-maalausperinteen mukaisesti käyttäen malleina vanhoja venäläisiä ja myös bysanttilaistyylisiä ikoneja ja seinämaalauksia. (Niemistenkatu 6)
Helluntaiseurakunnan temppeli
Kiuruvedellä on helluntaiseurakunnalla varsin pitkät perinteet aina vuodesta 1931 lähtien. Seurakunnalle valmistui Nivankadun varteen temppeli vuonna 1983. (Nivankatu 12)
Tieikonikappeli
Lions Club Kiuruvesi/Niva rakensi Kiuruvedelle Suomen ensimmäisen tieikonin 125-vuotiaan Kiuruveden juhlavuonna 1998, Konstantinopolin Ekumeenisen Patriarkan Bartolomeoksen vuoden 1995 Kiuruvedellä vierailun kunniaksi. Kappelin vihki metropoliitta Ambrosius 1.10.1998. Kristus Kaikkivaltias ja Pyhä Nikolaos ovat pääikoneja, sivuilla ovat enkelit muistuttamassa suojelusenkeleistämme. Ikonit on maalannut Isä Antero Petsalo. Kiuruveden eteläosassa kulki vanha Venäjän ja Ruotsi-Suomen raja, Pähkinäsaaren rauhan raja vuodelta 1323, joka jakoi Suomen myös uskonnollisesti. Etelä-Suomen ihmiset kuuluivat roomalaiskatoliseen kirkkoon ja Kiuruvedeltä pohjoiseen kansa oli ortodoksisen kirkon valtapiirissä. Kaksipäinen kotka pylväiden päissä kuvaa juuri tätä Bysantin historiallista aikaa. Kappelin muoto ilmentää bysanttilaista tyyliä, jonka mukaan myös ikonit ja vanhoja kristillisiä symboleja jäljittelevät mosaiikkityöt on tehty. Neljän suuren pylvään varassa lepää vaaleansininen kupoli, jonka päällä on Hagia Sofian mallin mukainen, Sermet Oy:n lahjatyönä rakentamat kultainen risti ja puolipallo sen alapuolella. (Valtatie 27:n ja Valtakadun risteys)
Kotiseutumuseo
Museoalueeseen kuuluvat esinemuseo ja savolainen pihapiiri rakennuksineen. Esinemuseon on rakentanut talonisäntä Antti Hyvärinen v. 1860 kunnan jyvämakasiiniksi, lainajyvästöksi, johon viljaa talletettiin katovuosien varalle. Rakennus muutettiin siunauskappeliksi v. 1957 ja esinemuseoksi v. 1977. Esinemuseo on jaettu naisten ja miesten puoliin, joissa on esillä naisten ja miesten töihin liittyvää esineistöä. Museon yläkerrassa on koulun käynnin historiasta kertova näyttely. Museossa on esillä myös esihistoriallinen aika, mm. kopiot Kiuruveden kourutaltasta ja Luelahen Ukosta. Kourutaltta on upeimpia Suomen alueella tehtyjä kivikautisia kiviesinelöytöjä ja Luelahen Ukko 3500 vuotta vanha ihmiskasvoinen kivinuija. Savolaisen pihapiirin rakennuksiin kuuluva päärakennus on Luupuvedellä v. 1915 rakennettu Hyvärilän talo. Huoneet on sisustettu kuvaamaan maalaistalon sisustusta 1920-, 30- ja 50- luvuilla. Navetta on tuotu Koivujärven Isostamäestä. Navetassa on Maidon tie -näyttely. Karjalato (1892)on Sulkavanjärveltä. Luhtiaitta (1793) on Niemiskylän Kivikon talosta ja savusauna (1920–1). Rapakkojoen Kantolasta. Lisäksi alueella on Pyhännän Viitamäeltä tuotu tuulimylly, niittylato ja pieni jalka-aitta.
Museolla järjestetään vuosittain vaihtuvia näyttelyitä, joiden aihepiirit liikkuvat laajasti tavallisen ihmisen elämää kuvaten vuosikymmenien ja -satojen aikana. Museo on avoinna kesäisin. (Kirkkoharjuntie 2)
Patsaat ja muistomerkit
Raivaajapatsas
Raivaajapuistossa sijaitsee Raivaajapatsas, ”Kaskisavut”, joka on pystytetty v. 1976. Patsaan on suunnitellut Kiuruveden Ryönänjoelta kotoisin oleva Antero Ruotsalainen. Betonista tehdyt savupatsaat kuvaavat ensimmäisten kiuruvetisten raivaajien kaskisavuja, raudasta muotoillut kuokka ja lapio ovat heidän työkalujaan. (Rinnekatu) Sankarivainajien
Kansanparantaja Anna-Marin muistomerkki
Kansanparantaja Anna-Mari Mård (1859–1927) asui Haapakummussa. Anna-Mari tunnettiin laajalti niin ihmisten kuin eläintenkin parantajana ja selvännäkijän kyvyistään. Hän käytti lääkkeinä yrttejä, joita kasvatti ja keräili mökkinsä lähimailta. Hän osti myös apteekista aineksia lääkkeisiinsä. Anna-Marin muistokivi on pystytetty vuonna 1993 vanhustyökeskus Virranrannan pihaan. Kiveen on hakattu Anna-Marin kuvan lisäksi hänen oppi-isänsä Pienenmäen ukon (Kalle Lepistö) ja Anna-Marin syntymäpitäjässä Piippolassa vaikuttaneen Hätämaan tietäjän, Juho Luomajoen piirteet. Lisätietoja kansanparantaja Anna-Mari Mårdista löydät Reino Eriksonin ja Jouko Nivalaisen kirjoittamasta kirjasta ”Haapakummun Anna-Mari kansanparantaja ja selvännäkijä”. Muistokiven on suunnitellut yhteistyössä Kiuruveden Kotiseutuyhdistys ja Kaavin Kivi Oy, tekijänä Eino Lovikka. (Kuorevirrankatu) Patsaat ja muistomerkit Nälkään kuolleiden muistomerkki Kansanparantaja Anna-Marin muistomerkki
Paavo Tikkasen muistomerkki
Paavo Tikkanen syntyi 1823 Elisabeth ja Antti Tikkasen perheeseen Hingunniemen tilalle, joka kuului Kiuruveden vanhimpiin maatalous paikkoihin. Paavosta tuli 24-vuotiaana Suomettaren (myöh. Uusi Suomi) päätoimittaja ja hän johti ensimmäistä varsinaista suomenkielistä sanomalehteä pari vuosikymmentä. Helsingin yliopiston Savo-Karjalan osakunnan jäsenenä Tikkanen lausui 19-vuotiaana Suomettaren syntysanat 14.11.1844. Lehden perustaminen oli osa hänen ohjelmaansa suomen kielen hyväksymisestä yleiseksi kirja- ja keskustelukieleksi. Tikkanen oli innokas suomalaisuusaatteen kannattaja ja puolestapuhuja. Muistomerkki sijaitsee Kulttuuritalon pihapiirissä (Lähteentie 10)
Rintamalle lähteneiden muistokivi
Rintamalle lähteneiden muistokivi sijaitsee Asematien varressa torin lähellä. Muistokiven ovat pystyttäneet Rintamamiesveteraanit, Sotainvalidit ja Kiuruveden seudun rintamanaiset. Varat kiven hankintaan ja pystyttämiseen on saatu lahjoituksena Kiuruveden kunnalta, liikelaitoksilta, järjestöiltä ja yksityisiltä kansalaisilta. Muistokivi paljastettiin 18.7.1991 Kainuun prikaatin valatilaisuuden yhteydessä. (Asematie)
Sankarivainajien muistomerkki
Sankarivainajien muistomerkki sijaitsee vanhalla hautausmaalla, vuonna 1937 palaneen puisen ristikirkon paikalla. Talvi- ja jatkosodassa kaatuneet kiuruvetiset sankarivainajat haudattiin yhteiseen sankarihautaan, joka perustettiin palaneen kirkon ristinmuotoisen kivijalan sisäpuolelle. Sankarihautoja on 486. Kohdalla, jossa vanhassa kirkossa oli sijainnut saarnastuoli, on pastori Elias Simojoen hauta ja urkujen paikalla on kanttori Tauno Jauhiaisen viimeinen leposija. Sankarihaudan hautakivet, muistomerkin ja alueen suunnitteli arkkitehtitoimisto Harmia & Baeckman vuonna 1946. (Kirkkokatu)
Nälkään kuolleiden muistomerkki
Nälkään kuolleiden muistomerkki pystytettiin vuonna 1955, 1860-luvun suurina nälkävuosina kuolleiden muistoksi. Muistomerkin alla lepää noin 1 200 nälkään kuollutta, joista suurin osa on kotoisin Pohjois-Suomesta ja Pohjanmaalta. Nälän ajamina he lähtivät etsimään leipää ja työtä Savosta. Muistomerkin alueella oli perustettu Mäntyniemen hautausmaa vuonna 1830. Muistomerkin on suunnitellut arkkitehti Aarne Timonen. Luonnonkivistä muuratussa, kartion muotoisessa muistomerkissä on teksti: ”Tässä lepäävät suurina hallavuosina 1867–68 nälkään sortuneet korven raivaajat" (Kirkkokatu 34, lähellä Pappilan uimarantaa)
Kirmaavat vasikat
Vasikkapatsas hankittiin torin reunalle talousneuvos Lauri Remeksen 70-vuotisonnittelurahaston alkuun panemalla, Kiuruveden Kotiseutuyhdistyksen ja patsastoimikunnan toimeenpaneman kansalaiskeräyksen tuotolla. Kirmaavat Vasikat -patsas kuvastaa arvostusta maatalousväestön tekemälle työlle kaupungin kehittämiseksi ja edustaa nuorta voimaa ja tulevaisuutta. Patsaan on veistänyt kuvanveistäjä Kirsi Siponen. Patsaan paljastusjuhlat pidettiin 10.7.2004.
Runonlaulaja Antti Vartiaisen muistokivi
Runonlaulaja Antti Vartiaiselta on tallennettu ainakin 28 runoa, ja osa niistä on Kalevalassa. Vartiainen oli mahtava loitsujen taitaja ja hänen henkisiin voimiinsa uskottiin. Antti Vartiainen oli syntynyt 1764 Pyhännän Tavastkengällä. Kiuruvedellä hän on asunut useammissa paikoissa Tihilänahossa, Nälännöllä, Remeskylässä, Lapinsalossa ja viimeinen asuinpaikka oli Paarassa, jossa hän kuoli 15.2.1833 ruotivaivaisena. (Lähteentie8)
Runonlaulaja Klaudia Plattosen muistokivi
Klaudia Plattonen oli yksi harvoista siirtokarjalaisista itkuvirren taitajista. Hän oli kuullut äänellä itkemistä lapsuudessaan Suistamon Loimolalla mm. isoäitinsä Matjoi Plattosen esittämänä. Omien itkuvirsiensä sepittämisen ja esittämisen Klaudia aloitti 1948, asetuttuaan sotien jälkeen Kiuruvedelle. Seuraavana kesänä hän itki Karjalan ikävän virittämänä ensimmäisen itkuvirtensä. Itkuvirsien lisäksi Plattoselta on tallennettu loitsuja, runolauluja sekä tarinoita. (Kirkkoharjuntie)
Luontopolut
Huvikallion luontopolku
Huvikallion luontopolku on 1,5 km pituinen. Se sijaitsee Rytkyllä noin 18 km:n päässä keskustasta. Tien varressa on opastetaulu poluille. Huvikallion luontopolulla pääsee nauttimaan metsämaiseman elämyksistä. Matkan puolivälissä laskeudutaan rehevää painaumaa alas järvenrannalla olevalle levähdyspaikalle, jonne on rakennettu laavu ja pöytä nuotiopaikkoineen. (Palojärventie 741)
Pirunpesä
Pohjois-Savosta on löydetty kaksi rapautumisluolaa: Maaningan Kellarimäen luola ja Paljakkavuoren Pirunpesä. Pirunpesä sijaitsee Paljakan länsisivustalla, rinteen puolivälissä kalliokielekkeen juurella. Se on graniittikallion pystyraon rapautuessa avartunut, kuilumainen muodostuma, josta erkanee muutaman metrin välein putkimaisia vaakatunneleita. Sen arvellaan muodostuneen jääkauden aikana kuten hiidenkirnutkin, mutta varmuutta asiasta ei ole. Onkalon pyöreä aukko on halkaisijaltaan lähes metrin, laajentuen sivuille alaspäin mentäessä. Pesä on useita metrejä syvä ja siihen voi yhtyä sivukäytäviä. Luolaan on aikoinaan laskeuduttu köyttä pitkin yli 20 metrin syvyyteen. Luola tukittiin 1930-luvulla, kun laiduntaneita lampaita putosi kuiluun menehtyen sinne. Tarinan mukaan Väisäs-niminen mies laskeutui 18 syltä pitkän köyden varassa kuiluun. Hän pääsi lähes onkalon pohjalle, mutta köyden pituus ei kuitenkaan riittänyt. Laskeutumista olisi yritettävä uudestaan seuraavana päivänä. Yöllä kuitenkin piru ilmestyi miehelle unessa: jos mies olisi laskeutunut vielä kaksi syltä, hän olisi jäänyt luolaan ainiaaksi. Sen koomin kukaan ei ole uskaltanut mennä alas.
Tarinan mukaan Väisäs-niminen mies laskeutui 18 syltä pitkän köyden varassa kuiluun. Hän pääsi lähes onkalon pohjalle, mutta köyden pituus ei kuitenkaan riittänyt. Laskeutumista olisi yritettävä uudestaan seuraavana päivänä. Yöllä kuitenkin piru ilmestyi miehelle unessa: jos mies olisi laskeutunut vielä kaksi syltä, hän olisi jäänyt luolaan ainiaaksi. Sen koomin kukaan ei ole uskaltanut mennä alas.
Paljakan luontopolku
Paljakan vuorella, n. 15 km:n päässä keskustasta on 1,6 km pituinen luontopolku. Vuoren laki on noin kymmenen aarin suureinen, laajalta alalta tasainen ja lähes paljas puustosta ja aluskasvillisuudesta. Siellä on nuotiopaikka ja laavu. Paljakka kohoaa kymmeniä metrejä ympäristöstään ja siltä on hyvät näköalat joka suuntaan. Perimätiedon mukaan vuosisatoja sitten, viimeksi Suomen sodan aikaan, vuorella pidettiin merkkitulia, joilla ilmoitettiin asukkaille vihollisen aikeista. Tämä on täysin mahdollista, sillä vuori sijaitsee lähellä vanhaa erätietä, joka on kulkenut etelästä vesistöjä pitkin Pielavedelle ja sieltä Paljakan ohitse Kiuruveden kautta aina Oulujärveen asti. Pähkinäsaaren rauhan rajalinja on kulkenut niin ikään lähellä. Aikanaan Paljakka oli suosittu keskikesän huvittelupaikka. Juhannusjuhlien viettoon kokoonnuttiin vuoren laelle. Kokko sytytettiin korkeimmalle kohdalle auringon laskiessa. Juhlaväki tanssi haitarin ja viulun säestämänä, pyöri piiriä ja oli koppisilla. Peli muistutti pesäpalloa ja otteluareena oli laen tasaisin kohta. Peliä pelattiin joko ”neli- tai kuusisuolassa”. Juhlijoiden joukossa oli niitäkin, jotka joivat väkeviä aiheuttaen tappeluita ja häiriöitä. Tavallisesti nämä istuivat kuitenkin omalla tasakenttäalueella korttia pelaten. Juhlan kohokohtaan kerrotaan kuuluneen ruudin räjäyttäminen kallion kolossa. Tämä korvattiin myöhemmin haulikon tai rihlakon laukauksilla. Vuoren laella on muinaisjäännös, rykelmä uhrikuppeja noin neliömetrin alueella. Paljakan kuppikalliolla on 40 kuppia, joihin on mahdollisesti tuotu esim. jyviä uhriksi jumalolennoille hyvän viljasadon toivossa. Osa kupeista on liitetty uralla ja ne muodostavat V-kirjaimen muotoisen kuvion. (Putouksentie 450)